Ei hinnalla millä hyvänsä

Miksi kovat neuvottelut tiedekustantajien kanssa ovat tutkijoiden, tieteen ja yhteiskunnan etu

Muista  keskustelutilaisuus Tiedekulmassa 28.2.2019 klo 15 alkaen

Vuosi 2019 käynnistyi huolestuttavilla uutisilla hankalista sopimusneuvotteluista Taylor & Francis – ja Wiley-kustantajien ja FinELibin, eli suomalaisten yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen muodostama konsortion, välillä. Tammikuun lopussa neuvottelut Taylor & Francisin kanssa päättyivät tuloksettomina ja suomalaisten pääsy kustantajan sisältöihin katkesi. Wileyn kanssa neuvottelut jatkuvat edelleen, mutta ilman lupaavia läpimurtoja.

Tilanne muistuttaa vuosien 2016-17 neuvotteluista viiden suuren kustantajan kanssa. Miksi tyydyttävän sopimuksen saavuttaminen FinELibin ja kustantajien välillä on jatkuvasti niin vaikeaa?

Mikä ihmeen FinELib?

FinELib ei ole itsenäinen toimija, vaan yhteistyöelin, joka hoitaa keskitetysti aineistohankinnat jäsenorganisaatioilleen. FinELib:in tavoitteet määrittelee ohjausryhmä, johon kuuluvat edustajat jäsenorganisaatioista, opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä keskeisistä yhteistyökumppaneista.

FinElib:in tavoitteet:

  • tiedelehtien hintojen pitää olla kohtuullisia,
  • tieteellisten artikkeleiden tulee olla avoimesti saatavilla,
  •  siirtyminen avoimeen julkaisemiseen pitää toteuttaa ilman lisäkustannuksia ja
  • tieteellisten artikkeleiden käyttöehtojen pitää olla tarkoituksenmukaiset ja ymmärrettävät.

Esimerkiksi Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI on antanut tukensa neuvottelutavoitteiden saavuttamiseksi tilausten katkaisun uhallakin.

Tavoitteiden taustalla on kestämätön tilanne, johon tiedejulkaiseminen on ajautunut. Isot kaupalliset kustantajat rahastavat yhä suurempia summia aineistoista, jotka on pääosin tehty ja tuettu tiedeyhteisön resurssein, siis julkisin varoin.

Suomi maksoi viime vuonna yli 30 miljoonaa euroa kansainvälisille tiedejulkaisijoille, suurimmaksi osaksi FinElibin kautta, ja summa on kasvanut noin 10% vuosittain. FinELibin neuvottelutavoitteet ja niistä kiinni pitäminen, sopimusten katkeamisen uhallakin, palvelee suomalaisen tiedeyhteisön pitkän tähtäimen kokonaisetua. Vaihtoehto, eli kustannusten jatkuvan nousun hyväksyminen, on mahdotonta tilanteessa, jossa yliopistojen määrärahat inflaation myötä käytännössä laskevat joka vuosi yliopistoindeksin pysyessä jäädytettynä.

VÄITE: “Katkaistut sopimukset ovat taas yksi seuraus tieteestä säästämisestä ja leikkaamisesta. Miksi tiedettä ei rahoiteta kunnolla ja anneta tutkijoiden tehdä rauhassa työtään?”

VÄÄRIN

Se, että kansainvälisten tieteellisten julkaisujen hinnat karkaavat tiedeorganisaatioilta, ei johdu niinkään säästöistä, kuin hintojen jatkuvasta ja katteettomasta noususta. Kertaluonteinen lisärahoitus ei ratkaisisi ongelmaa yhtä sopimuskautta pidemmälle, sillä seuraavalla kierroksella sopimuksen hinta on entistä kovempi ja haastava neuvottelutilanne taas käsillä. Viime vuosien taloudellinen niukkuus ei ole ollut omiaan parantamaan FinELib-konsortion jäsenten maksukykyä, mutta runsaampien resurssien olosuhteissakin 10% kustannuskasvu vuositasolla olisi vaikeaa hyväksyä.  Kustantajien lisenssimaksuihin suunnatut varat ovat pois muusta toiminnasta, ennen kaikkea tiedekirjastojen budjeteista ja siten tutkijoiden palveluista.

Neuvotteluita ei voi käydä, tai niistä ei ole juuri hyötyä, jos ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä annettu tarjous

Kaupalliset, voiton maksimointiin tähtäävät kustantajat määrittelevät hintojaan asiakkaan maksukyvyn mukaan. Listahintoja ei ole, eikä siten hinnoittelua suitsivaa avointa kilpailua, joten tieteellistä kustannustoimintaa harjoittavat suuryhtiöt ovat olleet vapaita keräämään jokaisesta asiakkaasta maksimaalisen kaupallisen hyödyn. Epätäydellinen ja vahvasti keskittynyt markkinatilanne on tehnyt liiketoiminnasta yhden maailman tuottavimmista. Suomi on kansainvälisesti ollut edelläkävijä aikaisemmin salassapitopykälin suojattujen kustannus- ja sopimustietojen julkaisemisessa. Mikäli sopimuksista ei neuvoteltaisi keskitetysti konsortion kautta, vaan hinnat määräytyisivät kustantajien organisaatiokohtaisesti sanelemina, suomalaisten maksama yhteenlaskettu lasku aineistoihin pääsystä ja avoimesta julkaisemisesta olisi vielä nykyistäkin paljon suurempi.

On tiedeyhteisön etu että kaikki maksut julkaisijoille ovat neuvoteltujen sopimusten piirissä. Jo vuonna 2016 todettiin että suomalaiset tutkijat ja yliopistot ovat tilausmaksujen lisäksi maksaneet avoimesta julkaisemisesta tiedejulkaisijoille vähintään miljoona euroa yksittäisinä kirjoittajamaksuina. Mikäli avoimen julkaisemisen kasvavaa painetta ei huomioida kustantajaneuvotteluissa, huomattava määrä kalliita kirjoittajamaksuja tulee joka tapauksessa ohjautumaan kustantajalle, kasvattaen tieteellisen julkaisemisen kansallisia kokonaiskustannuksia.

VÄITE: “Suomella ei ole tarpeeksi voimaa neuvotella yksin ilman kansainvälistä yhteistyötä”

TOTTA

Se, että Suomella ei ole yksin vipuvoimaa muuttaa järjestelmää ei ole mikään syy heittäytyä kustantajien armoille. Suomi ei ole yksin pyrkimyksessä kohti kustannustehokkaampaa ja avoimempaa julkaisemista, vaan osa suurempaa joukkoa ja liikettä.

Avoimen julkaisemisen kainsainvälinen liike on vahvistunut vuosi vuodelta. Sen takana on vaikutusvaltaisia tahoja, kuten Euroopan komissio ja Plan S -julkilausuman taustalla oleva eurooppalaisten rahoittajien cOAlition S. Tieteellisten julkaisujen avoimuus on julistettu EU-maiden yhteiseksi tavoitteeksi vuonna 2016, jolloin aikatauluksi määritettiin kunnianhimoisesti vuosi 2020, sama kuin Plan S:ssä kahta vuotta myöhemmin.

Yksi keskeinen este kansainvälisen koordinaation tiellä on se, että sopimukset ovat monivuotisia ja eri mailla on ristiin menevät sopimuskaudet. Tilanteesta on hyötyä kustantajille, kun yhteistä rintamaa asiakaspuolella ei pääse helposti syntymään. FinELib on vuonna 2016 allekirjoittanut kansainvälisen OA2020 aloitteen jonka päämääränä on koordinoida ja yhtenäistää eri maiden neuvotteluita ja niiden tavoitteita, jotta hinnat pysyisivät kurissa ja avoin julkaiseminen lisääntyisi.

Tiedekirjastot ja niiden konsortiot eivät voi yksin ohjata tieteellisen julkaisemiseen kenttää, ne toimivat “emo-organisaatioidensa” osana ja ohjauksessa. Näitä ovat yliopistot ja tutkimuslaitokset, jotka voivat vaikuttaa neuvotteluiden lopputuloksiin muutenkin kuin kirjastojensa kautta. European University Association (EUA) on laatinut yhteisen suosituksen siitä, miten avointa julkaisemista tuetaan tehokkaasti organisaatio- ja kansallisella tasolla. FinElib on myös osa The International Coalition of Library Consortia (ICOLC), joka ei neuvottele eri konsortioiden puolesta, mutta tukee kansainvälistä koordinaatiota ja tiedonvaihtoa.

VÄITE: “Tämä ei ole oikea hetki, muutos vaatii lisää siirtymäaikaa”

VÄÄRIN

Kustantajien pyytämät hinnat tilauspaketeista ovat nousseet jyrkästi jo vuosia, eikä kehitykselle näy loppua. Miksi kustantajat oma-aloitteisesti tappaisivat kultamunia tuottavan hanhen?

Siirtymäaika avoimeen julkaisemiseen on kestänyt laskutavasta riippuen 10-25 vuotta. Silti edelleen vain 6–11 % julkaisuista on avoimesti saatavilla välittömästi julkaisuhetkestä lukien (Jeffrey MacKie-Mason, esitys Open Access 2020 -konferenssissa 2018).

Ei ole mitään syytä olettaa, että muutos reiluun hinnoitteluun ja avoimuuteen tapahtuisi omalla painollaan ilman sopimusneuvotteluiden kautta esitettyjä ultimaatumeja ja Plan S:n kaltaisia interventioita.

Jos neljännesvuosisata ei riitä, niin miten pitkä siirtymäaika tarvitaan?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *